Melontaa postikortin läpi
VKK:n kesän 2020 pääretki, Inarijärvi 11.-19.7.2020
Tämän matkareportaasin kirjoittaminen on kestänyt nyt puoli vuotta. Se piti itse asiassa saada melkein valmiiksi paluumatkalla. Mutta. En muista, koska olisin ollut yhtä väsynyt kuin tämän retken jälkeen. Uusia kokemuksia, liikuntaa ja raitista ilmaa, rentouttavat kyllä mutta vetävät myös mehut ihmisestä. Paluumatka meni nopeasti. Ihanat unet linja-auton porhaltaessa läpi Suomen maan. Kalajoella oli hyvä syödä jäätelö ja todeta, että mehän ollaan pian perillä Vaasassa. Ja matkakertomus ei tullut valmiiksi.
On toinenkin syy, miksi tämän kirjoittaminen kesti. Kokemus oli minulle henkilökohtaisesti niin voimakas, että en tiennyt osaanko vangita retkeä tekstin muotoon. Sitten päätin, että minun tehtäväni onkin vain inspiroida eikä kuvailla jokaista suopursun nuuhkaisun hetkeä. Joten päätin nyt jouluvapailla Tapaninpäivänä viimeistellä tekstin ja jättää jotain myös kertomatta, ettei nyt koko Lapin lumoa paljasteta. Siellä se Inarijärvi aaltoilee edelleen ja odottaa melojia kokemaan sen taivaallinen autuus.
Lähtöpäivä. Onko kaikki mukana? Allekirjoittanut silmäilee huolestuneena muiden kasseja. Seisomme vajalla IKEA ja kestokassimeren keskellä. Uusi kerhon kajakkikärry on lähdössä ensimmäiseen reissuunsa. Kärry pakattiin perjantaina valmiiksi. ”Pulkat” eli keltaiset SeaBirdit laitettiin alahyllylle. Kiva lähteä pulkalla Inarijärvelle. Pääsemmekö laskemaan yhtään mäkeä niillä? 😊
Palatakseni vielä IKEA-kasseihin. Meille ensi kertaa kajakkia pakkaaville infottiin, että kaikki tavarat pakataan vain pieniin kuivapussinyytteihin. Sitten niitä nyyttejä kannetaan edestakaisin IKEA- tai kestokasseissa kajakin ja leirin välillä.
- Näin saatte mahtumaan kajakkiin noin kolmen rinkallisen verran, kertoi kokeneempi retkeilijä.
Ja infoa toden totta tarvittiin, olihan meitä 7 ensikertalaista lähtemässä pidemmälle melontaretkelle. Meillä on seurassa todella mukavia kanssaretkeilijöitä. Moni meistä retkeilyn keltanokista sai lainaan kaikenlaista eräilykamaa aina retkikeittimistä makuupusseihin ja telttaan. Kiitos. Näin sain itsekin lisäaikaa pohtia, millaisia varusteita alkaisi hankkia tulevia melonta- ja luontoretkiä ajatellen.
Mars matkaan. Lehtosen 30 hlön bussi starttaa vajalta klo 06. Unisena on hyvä pötkötellä penkeillä, kun kaikille on 2 istumapaikkaa varattuna, ja laitteita voi latailla usb-piuhalla mielin määrin. Arvioitu matka-aika Inarijärven Veskoniemeen on noin 14 h. Suomi on pitkä maa, ja nyt määränpäämme on Suomineidon pää. Pysähdyksiä oli päätetty tehdä sen mukaan, että ihmiset pysyvät ravittuina ja että kuski saa lakisääteiset tauot.
Iissä pidimme lounastauon, jossa pääsimme myös shoppailemaan Kärkkäiselle. Ostettiin kuivapusseja. VIELÄ LISÄÄ. Ja kalastustarvikkeita yms. Onneksi tuli otettua sitruunapippuria mukaan, jos joku saa kalasaalista.
Tätä kirjoittaessani olemme pian saavuttamassa Rovaniemen, jossa asioimme viimeiset kauppahommat ennen heittäytymistä luonnon armoille. Täytyyhän retkellä olla kahvimaitoa, munia, pakastepuolukoita, Lapin pienpanimoiden oluita, ja mitä kaikkea me nyt Citymarketista hamstrattiin.
Sääennuste lupaa hyvää tulevalle viikolle. Lämmöt keikkuu 15C molemmilla puolilla ja tuulet noin 3 m/s. Bussin lämpömittari näyttää nyt 21C. Not bad. Helteinen Lappi, Here we come!
Bussireitti:
VKK:n vaja – Kalajoki – Ii – Rovaniemi – Kioski (täältä moni osti kuksan, kåsa på svenska) – Veskoniemen satama
Veskoniemestä startataan itse asiaan!
Melontareitti:
Veskoniemen satama – 1. yö Nunnarosaari – 2. yö Orttosen Kotasaari – 3. yö Palkkisen jäälahden tuntumassa – 4.-5. yöt Tsärbinsualui (saamenkielinen nimi Cärbinsuálui) – 6. Kuortessalmi (mantere) -Nellimin satama. Kokonaisuudessaan melontaa tuli noin 180 km viikon aikana Inarijärven etelä-osissa.
Tästä lähtee varsinainen melontaretki käyntiin. Veskoniemen satamassa purimme kajakkikärryn. Voi sitä pussukan ja nyssykän määrää. Kaikki piti saada mahtumaan kajakkien luukkuihin. Tässä kohtaa alkoi mietityttää, miksi ei uskonut, että kamat pitää ”oikeasti” pakata pieniin pusseihin. Isot ”patukat” eivät yksinkertaisesti mahdu kajakin luukkuihin. Pieni knoppitieto muuten. Inarijärvi on kuin meri yltyessään myrskyyn, siksi Inarijärvelle suositellaan merikelpoista kajakkia. Lopulta kamat sullottuna, pääsimme vesille ja meloimme pienen matkan retken ensimmäiseen leiriytymispaikkaan Nunnarosaareen.
Viini ja ruoka. Oma broccolipastan makuinen ajatus retkiruuasta sai väistyä. Kiitos enemmän eräretkillä käyneiden vinkkien ansiosta söimme todella maistuvia ja hyvää melontaenergiaa antavia ruokia koko viikon. Retkiruokailuun saa aika kivat menut aikaiseksi, kun hyödyntää lisäkkeinä esim. kauraa, nuudelia ja pastavalmisteita sekä kuivattaa kalkkunaa, kanaa ja lihaa. Lisäksi monilla kastikepusseilla saa ruokaan hyvin makua.
Kaikki ruuankeittäjät päättivät yhteistuumin, että aamupalan yhteydessä täytetään retkitermarit lounastaukoa varten. Oli aikaa ja voimia säästävää, että lounas oli sitten heti valmis ja ruuanlaittovälineitä ei tarvinnut kaivaa esille lounaspaussilla. Moni oli ottanut retkiohjeistuksen hyvin kirjaimellisesti, snackseja näytti löytyvän isot määrät jokaiselta. Trail mixejä, pähkinöitä, rusinoita, kuivahedelmiä ja Lidlin energiapatukoita mussutettiin kyllästymiseen saakka.
Illallisen ruokajuomat säilyivät hyvin viileinä kajakin eväkotelossa. Eli coca cola 😉 Vesi kuulukoon tähän osioon. Melontaretken teki hyvin helpoksi se, että Inarijärven vesi on juomakelpoista. Kuinka helppoa! Kaikki juoma ja ruokavesi otettiin selältä, ei ihan rannasta. Vesi oli reissumme aikana heinäkuussa kylmää, mikä oli hyvä juttu siinä mielessä, että kajakkiluukut olivat mukavia kylmäkaappeja meidän ruuille, siellä säilyivät juustot sun muut ihannelämpöisinä. Rannassa peseytyminen oli sitten hyvin nopeaa veden lämpötilasta johtuen. Ei halunnut hirveän kauan antaa hoitoaineen vaikuttaa hiuskuontalossa. 😉 Opin sen, että öljyinen shampoo ja saippua toimii parhaiten retkiolosuhteissa. Itse olin ostanut xxl:n jotain ihmeellisiä biohajoavia pesulappuja, ne oli kelvottomia.
Ryhmästä on jeesiä. Kavereiden kanssa on kivempi kokata. Meidän retkellä oli muutamia 2-4 hengen ruokakuntia, jotka jakoivat saman retkikeittiön ja valmistivat yhdessä ruokaa. Ruokakuntien etuna on se, että samalla vaivalla keittää useammalle ja ihan rahallistakin hyötyä siitä on. Yhteinen kokkaus säästää myös kovasti aikaa ja kun esim. 20 km lenkiltä kotiudutaan niin nälkä voi olla aikamoinen ja apukädet kovaa huutoa!
Jeesiä matkan varrella
Hyvin ystävällistä oli se, että saimme muilta seuran jäseniltä lainaan retken mahdollistavia varusteita, kuten teltan, retkikeittimen ja makuupusseja. Meillä ”eräilyn” alkutaipaleella olevilla ei vielä löytynyt kotoa kaikkea. Eikä voi jättää mainitsematta niitä kevyitä meloja, joiden ansiosta matkanteko läpi Inarijärven sujui jouhevammin ja ”kevyemmin eteenpäin.” Ja kyllä sitä ryhmää arvostaa kovasti, jos (kun) ei osaa jotain tai puuttuu jotain. Joskus voi olla taistelua teltan virityksen kanssa, tai puukko on kateissa. Tällä retkellä eräs ystävällinen teroitti myös allekirjoittaneen puukon.
Ja toiselta löytyi taas ensiapulaukusta sopivaa lääkettä ja rakkolaastareita. Meloessa on kiva, kun joku antaa tukea, kun haluat säätää jalkatukia tai kaivaa jotain päiväluukusta. Satamapalvelut ovat myös arvostettava jeesi muilta retkeläisiltä. Kuka nyt haluaisi kastella jalat, jos pääsee kuivin jaloin rantautumaan.
Isossa 14 tyypin porukassa oli myös mahdollista säädellä päivittäisten melontakilometrien määrää. Iltalenkille sai lähteä, jos melontajaloissa oli vielä ruutia jäljellä. Toisaalta sai myös jäädä leiriin chillaamaan. Ryhmä oli kuitenkin sen kokoinen, että mahduimme telttoinemme ja riippumajoinemme leiriytymään Inarijärven saarille, joita on muuten reipas 3300 kappaletta Inarijärvessä.
Eläimet ja fisut
Omaksi ihmetykseksi, en joutunut turvautumaan kauhealla hädällä hankkimaani hyttyskarkottimeen melontaretkemme aikana kuin yhtenä iltana. Emme retken aikana kärsineet
hyttysistä, koska joku sanoi, ettei Inarin saarilla luontaisesti ole hyttysille mitään syötävää. Siksi niitä ei siis ole myöskään venttaamassa, jos saarelle rantautuisi saaliiksi muutama VKK:n jäsen.
Eli asianlaita täytyy olla se, että mantereen vaelluspoluilla hyttyset syövät viattoman patikoijan elävältä, mutta Inarin saarilla saat olla niiltä rauhassa, mutta seurassasi on sitäkin enemmän muurahaisia. Rantautuessamme lounaspaussille saarille, tuntui välillä kuin hitchcocin muurahaiset olisivat hyökänneet saaren suojista viattoman matkamiehen kimppuun. Lounaalta poistuessa olikin tehtävä perinpohjainen ruumiintarkastus, jottei aukkopeitteen alle jää kovin montaa salamatkustajaa. Jäihän niitä ja niitä olikin mukava yrittää poimia trikoiden välistä.
Poroja näkyi eniten bussimatkalla. Inarijärvellä näimme muutaman pomppivan saaressa mutta vain pari hassua. Yhtenä päivänä jouduimme odottamaan meloessamme hetken, kun edessämme oli risteävää liikennettä. Näimme, kuinka kaksi hirveä hyppäsivät uimaan. Annoimme hirvien uida lahden yli ennen kuin ryhmämme jatkoi matkaa. Vastarannalla hirvet ravistelivat suurimmat vedet turkistaan ja jatkoivat jolkotellen metsään. Tämä oli yksi niitä unohtumattomia hetkiä, joita meloessa kokee. Olet niin sisällä luonnossa ja pääset näkemään tällaista. Näitä kokemuksia ei voi mitata rahassa!
Joillakin meistä oli siimaa mukana, mutta ei tullut saalista. Huutelin yhdelle lapin miehelle, joka kalasteli rannalta, että -Mitä kalaa pyytelet? Johon hän vastasi totisesti – Harriahan minä! Eli harjusta oli kalastamassa. Infotaulun tietojen mukaan siika on Inarijärven tärkein pyyntikala ammattikalastajille.
Ja sitten ne kuukkelit. En ole ennen tätä retkeä käynyt Lapin poluilla, moni muuhan on jo ehtinyt kuukkeleita ruokkimaan kädestä. Inarin kuukkelit olivat villimpiä, ne eivät tulleet syömään kädestä, mutta näimme niitä siellä täällä retkemme aikana. Yksi ehdoton tavoite minulla on tässä elämässä vielä on: päästä syöttämään Kuukkelia, oli ne sen verran veikeitä otuksia. Kaiken kaikkiaan, olin kuvitellut näkeväni enemmän eläimiä tai ainakin lintuja Inarijärvellä, mutta eläimistö oli kyllä vähissä. Pidimmekö liikaa melua?
Muutama kilsa myös melottiin
Kyllä me vähän melottiinkin, vaikka tekstini taitaa sisältää eniten asiaa ruuasta sekä seuraelämästä 😉 Keskimäärin meloimme noin 180 kilsaa kuuden melontapäivän aikana.
Saimme helteisen melontaviikon, ja Inarin myrskysäätä emme joutuneet siten todistamaan. Onhan sanottu, että Inarijärvi on kuin pieni meri, joka on kooltaan 1100 km2 ja keskisyvyys 14,4 metriä. Ja järveä ei pidä mitenkään vähätellä vaan merikajakki on aivan hyvä sinne.
Vesi oli hyvin kirkasta ja pohja kauttaaltaan kivien peitossa. Mutta kuten sanottu syvyydestä, kivet olivat useimmiten kovin paljon syvemmällä kuin Vaasan saaristossa. Veden lämpötila tavallisesti kesällä noin 14 c. Inarijärvi jäätyy keskimäärin 31. lokakuuta ja sulaa 2. kesäkuuta.
Suurin huolenaihe säähän liittyen retkellämme oli se, että on tarpeeksi aurinkorasvaa naamassa ja niskassa. Allekirjoittanut ei voinut ottaa pitkähihaista paitaa pois koko reissun aikana. Viimeisenä päivänä kuitenkin luovutin ja menin t-paidalla. Voitte arvata, miten siinä kävi. Että sellainen helteinen Lapin reissu!
Meloimme pläkätyynellä järvellä koko viikon. Vähän oli aallokkoa yhdellä selällä mutta hyvin vähän. Nyt jos koskaan, oli hyvät olosuhteet harjoitella, miten melan saa veteen ilman ääntä. Kyllä tässä lajissa on vielä paljon harjoiteltavaa, läiskytystä kuului nimittäin.
Meloimme joka päivä postikorttimaisemien läpi. Taivas peilautui rasvatyynen Inarijärven pintaan. Käkkärämäntyjä pienillä saarilla, suopursuja ja variksenmarjamattoa. Olotila oli taivaallinen ja liikuttunut kyyneliin asti. Niin kaunis on maa, niin korkea taivas… Kuinka onnekkaita olemme, jotta saamme asuttaa ja ”meloa” tässä mielettömän kauniissa maassa.
Entä millaisissa paikoissa yövyimme? Keskikokoisilla saarilla, joissa ei ollut muita retkeilijöitä. Kun leiriytymisaika alkoi lähestyä, meitä kehotettiin katselemaan rantoja sillä silmällä, että mistä löytyisi mukavannäköinen yöpymispaikka. Kaikenlaisia kriteerejä oli. Hyvä ”keittiöalue” täytyy olla, tasaisia paikkoja teltoille, puita riippumattoteltoille ja hyviä kajakinrantautumisrantoja oli hyvä löytyä. Löysimme mukavia leiripaikkoja, missä vähän tuulisempaan niemennokkaan oli yleensä jo valmiiksi kivistä rakennettu nuotiopaikka.
Melontapäivät ottivat sen verran voimille, että iltaruokien ja telttojen rakentamisen jälkeen ei jaksanut enää kovin kauaa istua iltanuotiolla soittelemassa kitaraa. Kenelläkään ei myöskään ollut kajakkiluukkuun sopivaa taiteltavaa kitaraa mukana. Mutta tiivistetysti, aikaisin mentiin nukkumaan, sillä seuraavana aamuna startattiin vesille puolikymmenen aikaan. Ja silloin piti olla leiri purettu ja kamat tungettuna kajakkeihin. Oli muuten ihana lepotauko pakkaamiseen, kun yhdessä leirissä vietettiin 2 yötä ja leiriä ei tarvinnut koota.
Kotimatkalle - väsyneenä mutta onnellisena!
Majoituimme erämaa hotelli-mökkikylään viimeiseksi yöksi. Meillä oli poikien ja tyttöjen mökit varattuna. Löylyttelimme viikon sammalet pois itsestämme ja illastimme hotellin ravintolassa. Kiitos mukavasta reissusta ystävät!
Kotimatka. Vietettyämme yön mökin hyvin (liian) pehmeillä patjoilla ja ilman tyynyjä (ei siitä sen enempää *!#%&?), saimme nauttia maukkaan aamupalan. Kokki oli kunnon lapinnainen, joka kertoi odottavansa jo talvea, kun nyt on niin pirun lämmintä. Toisaalta hän totesi viime talvena olleen niin paljon lunta, ettei meinannut kotimökkiinsä päästä.
Kotimatkalle startattiin n. klo 10.30 ja ensimmäinen huoltopaussi pidettiin Potkuriparkissa Raudanjoella. Olipa kiva ostaa vähän matkamuistoja. Mukaan lähti mustikkateetä, paistinlastoja ja taisi muutama Lappi- tai kuukkelimagneettikin lähteä jääkaapinovea koristamaan.
Mielenpainuvia kohtia
JÄÄLUOLA. Tutustuimme Jääluolaan Korkia-Mauralla. Jääluolan pohjaa peittää ikijää ja sitä ovat kalastajat käyttäneet kalakellarina. Jääluola on Suomen suurin, ja oli siellä jäätä vierailumme aikana, vaikka ilmastonmuutoksen myötä jäät ovat sulaneet pois jo monina kesinä. Hyvä, ettei kukaan retkikunnastamme liukunut crocseillaan jääveteen luolassa 😊 Tina (the climing monkey of VKK) kartoitti myös jääluolan kattorakenteet kiipeämällä huipulle!
ISOT MELONTAKILSAT. Pohjoisin paikka, jossa pidemmän lenkin meloneet kävivät oli Lyövissaari. Sinä päivänä melottiin päivän aikana 40 km. Itselle tähänastisen elämän kovimmat melontakilsat päivää kohti.
VLADIMIRIN NAAPURI. Myös pohjoisessa Veli-Venäjä on naapurimme. Matkapuhelimemme siirtyivät Venäjän verkkoon viimeisenä melontapäivänä.
LAPPILAISIA PAIKANNIMIÄ. Hauskoja paikannimiä reitillämme olivat mm. Sammakkoselkä, Tissisaaret ja Päänpyörittäjän saari.
HERKKURUOKAA. Mummon muusi maistui liian hyvältä leiriolosuhteissa. Ei ollut valittamista sapuskoissa, kun sai kalkkuna-suppilovahverokastiketta muusilla ja puolukoilla. Ai että. Kiitos "ruokakuntamme" pääkokille kuivatuista suppilovahveroista ja Thomakselle puolukoista 😊
SIIKA. Ostimme paikalliselta kalastajalta siikaa, joka sitten grillattiin leirissä. Oli melkoinen fine dining – kokemus maussa ja maisemassa mitattuna, ja hinta noin 3 euroa. Kalanhakumatka tosin kesti useita tunteja meloen, mutta taas uusia maisemia katsellen.
KUUKKELIT.
MELONTA-AKTIIVIT. Potkuriparkissa pysähdyttiin kotimatkalla. Melonta-ja soutuliiton aktiiveja oli ollut melomassa jossain muualla Lapissa. Heidän oli pakko pysähtyä Potkuriparkkiin, kun näkivät meidän seuran kajakkikärryn parkissa. Heitä olivat kiusanneet hyttyset, meitä ei.
Kuvat: Annika Pollari, Tina Hellman, Timo Hirvonen, Susanna Nylund.
Inarin retken tunnelmia tulkitsi Annika Pollari.
Kokemukset retkeltä ovat henkilökohtaisia ja juttu ei edusta seuran virallista kantaa :) Uskalsin lähteä viikon melontaretkelle, koska luotin mukaan lähtevään porukkaan. Olen ollut VKK:n jäsen nyt 5 vuotta ja pyrkinyt melomaan joka vuosi aina vähän enemmän. Meillä on hieno ystävällinen melontaseura, jonka toiminnan kautta minä olen saanut liikunta- ja luontoelämysten lisäksi paljon uusia ystäviä. Haluan olla mukana edistämässä seuran hyvää yhteishenkeä, joka onkin yksi VKK:n hallituksen laatimista tavoitteista vuodelle 2021!
Hymyillään, kun tavataan!
Annika